Kunnianvartio-osasto: ”Seis; lepo!"

On Jouluaatto armon vuonna 2008, paikka Marian hautausmaa Kokkolassa, tarkemmin sankarivainajien muistomerkki. On alkamassa perinteinen kunniavartio, muutama minuutti tapahtuman alkuun.

Kasailen kamerakalustoani toimintakuntoon miettien, mitä tästä tapahtumasta voisi kertoa, tietämättömänä siitä mitä tulee vielä tapahtumaan?

Kello 14.30 marssi ensimmäinen vartiovuoro paikoillensa, näin on kaksi ja puolituntinen kunniavartio alkanut. Varusteinaan heillä ovat lumipuku, mustat kumisaappaat, harmaa karvalakki, vyö ja mustat nahkasormikkaat, aseistuksena Suomi-konepistooli.

Kuvaamani vaatetus on viimeistä kertaa käytössä, tämä asia tekee tästä tavallista juhlavamman! Ensi vuonna tulevat varusteet uusiutumaan, miten ja miltä vaatetus näyttää sitten?

On ehkä parempi ettemme tiedä tarkalleen, se näkyy sitten aikanaan! Eikä se paljon puhuttu ”talvisodan henki” vaatetuksen myötä katoa! Kyllä reservi- ja maanpuolustusjärjestötkin kaipaavat muodin uudistumista. Vanha vaatetus alkaa olla hauraassa kunnossa, joten hyvä näin!

Allekirjoittaneella on tällä kerralla toisenlainen tehtävä, mihin on aikojen myötä tottunut.

Yli kymmenen vuotta seisoin vartion yhtenä jäsenenä, antaen joskus siitä komentojakin.

Nyt oli käynyt niin hienosti, että tulijoita oli enempi, mitä varsinaiseen porukkaan mahtui? Annettiin kaikille mahdollisuus suorittaa jotakin, ketään ei päästetty ”joutomieheksi”.

Meikäläiselle sopi hyvin valokuvaaminen ja videointi, hoitelin sitä tehtävää aina loppuun saakka.

Olin pukeutunut kaiken varalta yhdeksi vartioon lähtijöistä, tarpeen sitä vaatiessa.

Kello 15.00 tapahtui ensimmäinen vartion vaihto! Upseerit vaihtavat ”sekavartion” kanssa, näin homma jatkuu taas. Ihan näyttävä suoritus, olihan kyseessä upseerit. Samaan aikaan aloittaa Kirkonmäen muistomerkillä kaksimiehinen kunniavartio järjestyksellä Upseerit - Autokilta - Upseerit - Reserviläiset.

Annetaan filmin palaa ja kertoa kuinka se oikein sitten menikään? Ihmeen nopeasti ilta pimenee, lisäksi taivaalta tipahtelee suuria lumihiutaleita, jotka vaikeuttavat olennaisesti kuvan laatuun.

Kello 15.30 toinen vaihto suoritettiin. Reserviläiset astuivat areenalle ja päästivät upseerit ansaitulle tauolle.

Pimeys pahenee yhä, alkaa olla haitta, mutta käytetään kaikki konstit. Ne mahdottoman suuret lumihiutaleet ovat suurempi haaste, tarttuvat linssiin ja näyttöön!

Jouduin aivan yllättävään tilanteeseen, useampi henkilö tulee puheilleni, tasasin väliajoin. En ollut varautunut vastaamaan mihinkään kysymyksiin, nyt vain olin tilanteessa, että oli pakko. Luulisin syyn olevan sotilaallisessa pukeutumisessani, kauempana kunniavartiosta ja ”joutomiehen näköinen!"

Tavallisimpia kysymyksiä olivat: "Kuka tämän kaiken järjestää… oletteko olleet kauan mukana… mistä tällainen perinne on saanut alkunsa? Saako ottaa valokuvia muistoksi…voiko mennä lähemmäksi...kuinka voisi päästä mukaan…?" Vanha sotaveteraani nojasi keppiinsä ja katseli vartion vaihtoa tarkkaavaisena, kertoi viimein: ”Olin sotahommissa pari vuotta ja pahoissakin paikoissa, nyt kun tätä katselen, alkaa veri kiertää, hyvä ette kyynel vierähdä silmään!” Vanha veteraani eli tunteessa mukana, hyvä ettei omakin silmäkulmani kostunut!

Kello 16.00 suoritettiin neljäs vaihto. Autokilta marssii paikalle, aseet Reserviläisiltä ja Reserviläiset poistuvat tehtävän suoritettuaan. Suoritus oli hyvä ja asiallinen, en siinä mitään moittimista havainnut. Jälleen poltettiin filmiä, taltioitiin vaihto, niin kuin toisetkin oli tehty.

Kun vartion vaihto on tapahtumassa, ihmiset pysähtyvät katsomaan tapahtumaa, on hiiren hiljaista. Kun vartio on vaihdettu, alkaa jälleen tasainen liikkuminen, kynttilät syttyvä tasaiseen tahtiin, niin haudoilla kuin muistomerkilläkin. Yhdenkään vartiovaihdon aikana en havainnut kenenkään sytyttävän kynttilöitä tai asettelevan niitä?

Nuorimies tyttökaverinsa kanssa, päätyy kysymään: "Oletteko armeijan porukkaa.. olen menossa kutsuntaan… minkälaistahan siellä mahtaa olla?"

Kello 16.30 viimeinen vaihto suoritettu. Autokilta luovuttaa vartion Upseereille ja herrasmiehille.

Yhä enemmän haittaa pimeys, kuvaaminen kääntyy hieman taiteen puolelle, mutta loppuun tehdään ja katsotaan aikaansaannokset!

Vanhempi naishenkilö uskaltautuu kysymään kuulumisia, hän on jostakin muualta ja on ainoastaan kuullut tällaisesta, on päättänyt tulla itse katsomaan ja kokemaan! Hänen sanomansa onkin: ”Älkää koskaan katkaisko tällaista mahtavaa perinnettä!”

Kello 17.00 on kunniavartio päättymässä, upseerit heittävät aseet olalle, marssivat ryhdikkäästi pois paikalta. On tullut täysi pimeys, keräilen tarvikkeita kassiin, katselen ympärilleni ja totean vain muutaman ihmisen olevan liikkeellä.

Olen saanut tältä joululta paljon sellaista, joka ei tulleet edes mieleen silloin, kun seisoi vartiossa! Sain läheisyyden paikalla olleisiin, he uskalsivat kysyä! Vastasin niin hyvin kun osasin, edelleen on sellainen tunne, paljon kysymyksiä jäi jäljelle?

Miettiessäni kaikkea kokemaani, olen päätynyt seuraavaan ajatukseen. Tällaisissa tapahtumissa täytyisi olla jonkinlainen opas tai yhteyshenkilö yleisön ja vartion välillä? Vartiossa oleville on hieman vaikeaa esittää kysymyksiä, niitä kysymyksiä ja yhteydenottotarvetta tuntui olevan?

Kuvaa ja tekstiä sotki Eero Muhonen.