Autojoukkojen Keski-Pohjanmaan Kilta ry

Varusmiesten/naisten kotiuttamistilaisuus 1ErAutokomppaniassa, Hoikankankaan varuskunnassa Kajaanissa 8.1.10

Autojoukkojen Keski-Pohjanaan Kilta ry tilaisuudessa mukana.

Pohjanlahden rannikon -30 asteen kirkkaasta ja purevasta pakkasesta, Kainuun -23 asteen sumupilviseen kohtuullisuuteen. Suomi on ihmeellinen myös sääolosuhteissa, niin poikittain kuin pitkittäinkin!

Kello 10.00 aloiteltiin tilaisuus Autokomppanian auditoriossa. Tällä kertaa oli kotiuttamisvuorossa ainoastaan 15 varusmiestä ja 1 nainen, siis yhteensä 16. Komppanian päällikkö kapteeni Ari Kajanus kertoi, että "olisi kyseessä historian pienin kotiutusryhmä"? Näiltä osin hieman poikkeuksellinen tapahtuma, mutta tulevaisuus näyttää jo aivan toisenlaista suuntaa.

Perinteiseen tapaan jaettiin palkinnot ja kunniakirjat, sekä naulattiin laatat kunniatauluihin ja tilaisuus päätettiin passien/todistusten jakoon.

Autojoukkojen Killan esittelyn ja puheenvuoron käytti kiltamestari Eero Muhonen.

Komppanian päällikkö kapteeni Ari Kajanus luovutti seuraavat kunnianosoitukset.

Keskusteltiin tilaisuuden päätyttyä henkilökunnan kanssa, katseet ovat jo käännetty tulevaisuutta kohden. Autokomppaniassa on päällikön vaihtuminen, noin kolmen viikon kuluttua. Seuraajakin on jo tiedossa…

Näillä näkymin, hyvä ja perinteinen yhteistyömme jatkuu tulevaisuudessakin.

Alla muutama valokuva tilaisuudesta.


















Kuva ja teksti Eero Muhonen

Paluu ylös