

Sääntömääräinen kevätkokous pidettiin 31.3.2009 Hotelli Kaarlessa.
Yhteensattumien vuoksi oli alkamisajamakohtaa jouduttu muuttamaan kello 18:sta 19:ään, aikataulusta muodostui niin tiukka, että juuri saimme sen jäsenistön tietoon, säännöissä edellyttävällä tavalla! Kuitenkin onnistumme siinä ja kokous voitiin toteuttaa suunnitellulla tavalla.
Syy mikä aiheutti niitä ”harmaita hiuksia”, KOTU:n (Koulutus- ja Tukiosaston) aloitustilaisuus kaupungintalolla. Sinne oli kutsuttuna kaikki KOTU-laiset, KOTU:n kuljetusryhmään kuuluvat ovat kaikki kiltalaisia.
Kello 19.15. Kiltamestari Eero Muhonen toivotti kiltalaiset tervetulleeksi, kertoen samalla missä mennään, odotellaan! Aloitimme kahvinjuonnin ja keskustelimme kiltaa koskevista asioista.
Noin kello 19.30 saapuivat kaupungintalon tilaisuudessa
olleet, ja varsinainen kokous voitiin aloittaa.
Puheenjohtajana Ari Olli ja sihteerinä Ilkka Jylhä.
Rutiiniasioiden jälkeen siirryttiin palkitsemisiin, vuoden
2008 kiltalaisena palkittiin kiltamestari Eero Muhonen, jäsenhankkijoina palkittiin Ahti Lintinen, Risto Klemola ja Timo Lemponen. Keski-Pohjanmaan Maanpuolustajien Piirin kultaisella ansiomitalilla muistettiin Ilkka Jylhää, pronssisen saivat Jaki Silvennoinen, Sakari Sykäräinen ja Antti Uusitalo. Automiesristin saivat Martti Juvonen ja Eero Muhonen.
Ranskan matka siirtyy ensi vuoteen, lähtijöitä ilmaantui ainoastaan 11. Kotimaan matkoja järjestetään, niistä tiedotetaan myöhemmin. Kiltavierailuja kehitellään, Ari ja Ilkka lähtevä luomaan suhteita! Muistakaapa vielä ammuntapäivä Kokkolassa ampumaradalla 27.6 kello 10.00.
Autokillan johtokunta haluaa vilpittömästi onnitella kaikkia kunniaosoituksen saaneita! Onnittelut!
Alla muutama valokuva kokouksesta.
sanaa ja kuvia Eero Muhonen.
Kuvassa osa palkituista. Vasemmalta Ilkka Jylhä, Martti Juvonen, Eero Muhonen, Sakari Sykäräinen, Ahti Lintinen ja Risto Klemola.